Kannatusjäsenyys

Me Lestijärven 4H-yhdistyksessä tarjoamme oman paikkakunnan lapsille ja nuorille elämyksiä ja toimintaa, jonka tavoitteena on auttaa lapsia kasvamaan omatoimisiksi, yritteliäiksi ja aktiivisiksi nuoriksi ja aikuisiksi. Kerhoissa opetellaan elämässä tärkeitä taitoja, kuten toimimista ryhmässä, kokkausta, kädentaitoja, raha-asioiden hoitoa ja paljon muuta. 4H-yhdistyksen kautta  nuoret saavat ensimmäisen työpaikan kerhonohjaajana, 4H-työpalvelun työntekijänä, kesätyöllistämisen kautta tai 4H-Yrittäjänä.

4H-järjestö täyttää 90 vuotta. Juhlavuoden teemaksi olemme yhdessä valinneet nuorten yrittäjyyden ja työelämään valmentamisen. Teeman toteuttamisessa tarvitaan meidänkin kunnassa lukuisa joukko yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Olemme iloisia ja kiitollisia vapaaehtoisten työpanoksesta tapahtumissa, kerhoissa ja kursseilla. Erityisesti toivomme saavamme juhlavuonna uusia yritysohjaajia.

Yksi tapa juhlia kanssamme 90-vuotiasta on liittyä Lestijärven 4H-yhdistyksen kannatusjäseneksi maksamalla 100 euron suuruisen kannatusjäsenmaksun. Kannattajajäseneksi voi liittyä  lähettämällä sähköpostia osoitteeseen 4h@lestijarvi.fi tai käyttämällä Ota yhteyttä -lomketta!